Galleria Ama, Helsinki, 2024
Hän kokoaa ympärillensä seurakuntaa. Ponnistelematta, vaistonvaraisesti löytää hän ihmisten pehmeät kohdat, pelot ja tarpeet, joihin istuttaa illuusion yhteenkuuluvuudesta ja kiintymyksestä. Hän on jännittävä ja salaperäinen. Hän luo järjestelmän, joka tuottaa itselleen hyväksyntää ja palvontaa, yhä enemmän ja enemmän.
Maalaan asetelmaa havainnoimalla mallia, jonka koostan jätemateriaalista. Vuoden- ja vuorokaudenajat – muutokset valon luonteessa – rytmittävät työskentelyäni. Tunnustelen muovisia hedelmiä ja tunkkaista samettia. Sattumanvaraisuuksista ja epämääräisistä muistoista punon kohtauksia, joihin ruumiillistuu ulkopuolisuuden tunteita, eriarvoisuutta ja pelkoa, mutta myös myötätuntoa ja toivoa. Kulissin ja todellisuuden ero on häilyvä.
Seison silmät ummessa piirissä. Sieltä täältä kuuluu supatusta kielillä, joita en ymmärrä. Jossain joku itkee tai ehkä nauraa. Kuulen, kun pari avustajaa hiippailee taakseni, valmiina ottamaan minut kiinni, jotta en kaatuessani löisi päätäni. Kun vuoroni koittaa, tulee hän kohdalleni, lausuu muutaman sanan niin hiljaa, että vain minä voin sen kuulla. Hän ei koske minuun, mutta tunnen hänen kätensä lämmön otsallani.
